Riikka Pelo: Taivaankantaja

1299168.jpg

 


Valitsin tämän kirjan luettavaksi, koska minulla oli sellainen
mielikuva että tämä olisi samankaltainen kuin edellinen kirja jonka
luin, eli Juostu maa. Nämä sopivatkin hyvin pariksi.

Taivaankantaja kertoo Vendlasta, joka asuu Maammon kanssa Kylässä.
Eletään 60-lukua vahvasti uskovaisessa yhteisössä. Vendla on hyvin
peloteltu Jumalan sanalla ja kadotuksen pelolla, ja hän onkin hyvin
kummallinen tyttö.

Vendla keksii ihmisille, paikoille ja esineille omia nimiä, muttei
puhu juuri kenellekään. Tärkeitä asioita on Uuna-lehmä ja poisajetun
Pieta-äidin äidinkengät ja hameet.

Seurojen aikaan tapahtuu omituisia asioita. Vendla ja kolme poikaa
katoavat joelle. Onko Vendla taikavoimineen syyllinen, vai mistä kaikki
johtuu.

Uskovien yhteisö on kovin ahdas, erilaisuudelle ja omille ajatuksille
ei ole tilaa. Kuinka ahtaalle ihmisen voi ajaa, oikeuttaako usko
Jumalan tahdon toteuttamiseen kaikki teot joita kylässä on tehty?

Kertomus on fiktiivinen, mutta ei täysin keksitty. Vielä tänäkin
päivänä uskontojen väärinkäyttäjät hallitsevat heikompiaan.